FELGEN ORKESTER

Felgen Orkester on kaarasjokelainen, vuonna 2011 perustettu yhtye, jossa soittaa kuusi serkusta ja heidän kaverinsa.

Felgen Orkester soittaa folk-pop-rockia ja kaikki laulut ovat pohjoissaameksi. Bändin jäsenillä on vahva luontosuhde ja he hakevatikin inspiraatiota musiikkiin ympäröivästä luonnosta. Jotkut lauluista ovat sisällöltään hyvin abstrakteja ja avain niiden ymmärtämiseen löytyneekin luonnosta.

Yhtyeen päämääränä on aina ollut tehdä hyvin eläväistä ja iloista musiikkia. Ihmisläheisyyttä ja keveyttä bändin  sointiin tuovat haitari ja mandoliini.

Felgen Orkesterin tunnetuimpia kappaleita ovat Beaivelottážat, Ferrari vuoján, Buolli dolla ja Jovnna.
Bändi julkaisi debyyttilevynsä, Skealbma mojit, vuonna 2015 ja kakkosalbuminsa, Duhát jagi geahčen, vuonna 2017.

Felgen Orkester netissä:

Facebook
YouTube
Instagram
Spotify

A TRIBE CALLED RED

 

Kanadalainen DJ-kollektiivi A Tribe Called Red on Ijahis idja 2018 -festivaalin pääesiintyjä. Yhtye tulee kesällä ensimmäistä kertaa Suomeen ja Ijahis idjaan.  

A Tribe Called Redin musiikissa yhdistyvät moderni hip hop, perinteinen pow wow-rummutus ja laulu sekä elektroniset musiikkityylit. ATCR kokoontui ensimmäistä kertaa jo vuonna 2008. He ovat uuden sukupolven artisteja, jotka pyrkivät vaikuttamaan Kanadassa kulttuurillisesti ja sosiaalisesti yhdessä Idle No More -alkuperäiskansaliikkeen kanssa. Nykyisessä muodossa ryhmään kuuluvat Bear Witness ja 2oolman.

A Tribe Called Red on kiertänyt maailmaa ahkerasti, pokannut palkintoja musiikistaan ja esiintynyt muun muassa Coachella- ja AfroPunk-festivaaleilla. Vuonna 2014 yhtyeestä tuli ensimmäinen alkuperäiskansoja edustava artisti, joka voitti Breakthrough Group of the Year-palkinnon (Vuoden läpimurto) Juno Awards-palkintogaalassa (Kanadan Grammyt).

A Tribe Called Red edistää osallisuutta, empatiaa ja hyväksyntää kaikkien ihmisryhmien ja sukupuolten välillä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä. He uskovat, että alkuperäiskansojen on määriteltävä identiteettinsä omilla ehdoillaan. Mikäli jaat tämän näkemyksen, kuulut jo Halluci Nationiin. 

 

A Tribe Called Red netissä:

Kotisivu
Facebook
YouTube
Instagram
Twitter
Spotify


 

 

 

TUNDRA ELECTRO

Tundra Electron perustivat vuonna 2016 saamelainen joikaaja ja laulaja Ingá-Máret Gaup-Juuso ja norjalainen muusikko ja säveltäjä Patrick Shaw Iversen. Yhteistyön he olivat aloittaneet kuitenkin jo vuonna 2007 projekteissa, joiden tiimoilta he kiersivät Intiassa, Nepalissa ja Bangladeshissa.

Tundra Electrossa kaksikko on kehittänyt ainutlaatuisen äänen, joka yhdistää perinteisen saamelaisen laulutyylin elektroniseen musiikkiin, improvisaatiomusiikkiin ja intialaisen klassisen musiikin elementteihin. Musiikin on säveltänyt Iversen, ja laulu on yhdistelmä muinaisia, yli 100 vuotta vanhoja joikuja sekä Gaup-Juuson uusia joikuja ja tekstejä.

Heidän lisäkseen yhtyeeseen tuovat mausteensa viulisti Harpreet Bansal sekä rumpali Kenneth Ekornes.
Ijahis idja 2018 on yhtyeen ensiesiintyminen suurella saamelaisfestarilla.

Tundra Electro netissä:

Facebook

YouTube

KEVIN BOINE

 

Yli 24 miljoonaa striimauskertaa Spotify-musiikkipalvelussa ja platinasinkku repertuaarissa; näistä on Kevin Boine tuttu! Viimein hän tulee myös Ijahis idja-festivaalille esittämään hittejään kuten "Kom til Finnmark” ja ”Drømmeland”.

 

Boinen ura lähti raketin lailla nousuun kun hän osallistui “Norwegians got talent”-tv-kykykilpailuun. Ijahis idjaan Kevin Boine lupaa räjähtävän shown, jossa kuullaan niin uusia, kuin vanhojakin hittejä!

 

Kevin Boine netissä:

Facebook
YouTube
Instagram
Spotify

 

SOLJU

 

Uuden musiikin kilpailusta vuonna 2015 tunnetuksi tullut Solju saapuu esiintymään Ijahis idjaan. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa keväällä 2018. Solju on yhtye, jossa äiti Ulla Pirttijärvi ja tytär Hildá Länsman sekä luovat dialogia perinteisen ja modernin saamelaisen kulttuurin välille, että nivovat yhteyksiä eurooppalaiseen kokeilevan popmusiikkiin.

 

Soljun musiikissa saamen kieli ja joiku yhdistyvät uusiin ja innovatiivisiin äänimaisemiin. Solju tuo ylpeänä esiin saamelaiset juurensa sekä pohjoisen kulttuurin ja joikumusiikin rikkaat sävyt ja maailmat. Eläväinen, maanläheinen, värikäs, omaperäinen mutta toisaalta myös eteerinen ja maalaileva ovat sanoja, joilla tekijät itse luonnehtivat musiikkiaan.

 

Laulut heijastelevat kaikuja pohjoisen Lapin traditionaalisesta elämäntavasta ja mytologiasta, ytimessään saamelainen identiteetti. Soljun musiikki luo kuvaelmia niin suuresta äärettömyydestä rajattomilla erämailla kuin käsinkoskelteltavasta intiimiydestä laavujen nuotiotulien vangitsevassa piirissä. 

 

Lavalle Ullan ja Hildan seuraksi nousevat monisoitintaiteilija, perkussionisti Teho Majamäki sekä HIM-yhtyeestäkin tuttu kosketinsoittaja Janne Burton Puurtinen.

 

Solju netissä:

Kotisivu
Facebook
YouTube
Instagram
Twitter
Spotify

 

AMOC, AILU VALLE & TRIO BOOGIEMEN

 

Inarilainen Amoc ja Utsjoen Kaamasmukasta kotoisin oleva Ailu Valle ovat saamenkielisen räpin pioneereja, suunnannäyttäjiä ja jättiläisiä. Molemmat ovat aloittaneet räppäämään saameksi jo 2000-luvun alussa ja heitä voikin kutsua saameräpin kummisediksi.
Amocin debyyttilevy, Amok-kaččâm, ilmestyi 2007 ja on maailman ensimmäinen saamenkielinen räp-levy.
Ailu Vallelta on ilmestynyt kaksi levyä, Dušši dušše duššat (2012) ja 7 (2015). Amoc on vieraillut molemmilla Ailun levyillä ja Ailu puolestaan Amocin Kiälláseh-kappaleella vuonna 2016.
Ijahis idjassa heidän kappaleisiinsa raskaat rock-taustat tarjoilee Trio Boogiemen, joten pääsemmekin kuulemaan lavalla Saamenmaan Anthrax & Public Enemyn.

Amoc netissä:
Facebook
YouTube
Instagram
Spotify

Ailu Valle netissä:
Facebook
YouTube
Instagram
Spotify

SUÕMMKAR

 

Suõmmkar on uusi saamelais-suomalainen yhtye, joka koostuu kolttasaamelaisista leu’dd-taitajista ja suomalaisista muusikoista. Anna Lumikivi ja Hanna-Maaria Kiprianoff ovat uuden polven leu’dd-osaajia Inarista. Heidän lisäkseen yhtyeessä soittavat Marko Jouste (jousisoittimet, perkussiot), Ari Isotalo (perkussiot, kosketinsoitin) sekä Pessi Jouste (viulu).
Yhtye yhdistelee musiikissaan kolttasaamelaista perinnettä ja etnomusiikkia.
Ijahis idjan auditoriokonsertti on Suõmmkarin ensiesiintyminen saamelaismusiikkifestivaaleilla.

 

Suõmmkar netissä:
Facebook
YouTube

 

VILDÁ

 

Kun Hildá Länsman ja Viivi Saarenkylä kuulivat toistensa musisointia ensimmäisen kerran, syntyi samassa ajatus joiun ja harmonikan yhdistämisestä. Lienevätkö joiku ja haitari niin eri maailmoista kotoisin, ettei niitä ole ennen keksitty pariksi laittaa?
Vildá-duo yhdistää joiut, svengaavat rytmit ja improvisaation kiehtovalla tavalla. Onpa vaikutteita ammennettu niin nykypäivän popmusiikista kuin myös suomalaisesta kansanmusiikistakin. Tästä yhdistelmästä syntyy ainutlaatuinen äänimaailma, joka tempaisee kuulijan matkalle pohjoisen tuntureille, Saamenmaan tuulien tuiverrukseen.

Vildá netissä:

Facebook
YouTube

INDIGENOUS BASTARDS

Indigenous Bastards on uusi saamelaismusiikkirymä, joka yhdistää arktisten, karujen tuntureiden tuulet, saamelaisen eksotiikan ja mystiikan sekä länsimaisen pop-musiikin tuoreimmat trendit.
Tai sitten ei.
Oikeasti Bastardsit yhdistävät elektronisen tanssimusiikin ja kolmisaamenkieliseen räpin.
Yhtyeeseen kuuluu jäseniä, mutta he eivät itsekään tiedä, kuinka monta. Ryhmä on anonyymi ja siksi kukaan ei tiedä, ketä siihen kuuluu. Oletko sinä Indigenous Bastard?
Kun Indigenous Bastards julkaisi ensimmäisen kappaleensa, Dánsun ǥu läddilâš, maailma pysähtyi ja kaikki alkoivat tanssia.
Ijahis idja 2018 on ainoa kerta tänä vuonna, kun voit nähdä tämän porukan lavalla.