MARI BOINE
 

Mari Boine on yksi tunnetuimpia saamelaisartisteja, jolla on jo takanaan hieno ja pitkä ura. Boine julkaisi ensimmäisen albuminsa jo vuonna 1985 ja julkaisee edelleen uutta musiikkia. Uusin levy See the Woman julkaistiin vuonna 2017.

 

Boine on palkittu hienosta urastaan useita kertoja. Hän on saanut muun muassa Spellemann-palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon (Nordic Council’s Music Award).

 

Mari Boine yhtyeineen esiintyi Ijahis idja -festivaalilla vuonna 2014 ja tulevana kesänä hän palaa Inariin. 

 

Kuuntele Mari Boinea:

 

Spotify

YouTube

ISÁK

 

ISÁK on Elle Marie Hætta Isaksenin yhtye. Elle Marie tuli tunnetuksi voitettuaan Sámi Grand Prix
-laulukilpailun vuonna 2017 ja sama vuonna hän voitti Euroopan vähemmistökielten laulukilpailun Liet
International. Sen jälkeen hän voitti myös Norjan yleisradioyhtiö NRK:n suositun tv-kilpailun Stjernekamp.

 

ISÁK:n musiikissa yhdistyvät perinteinen joiku, urbaanit syntetisaattorit ja lyriikat, jotka yhdistelevät
saamea ja englantia. Yhtye on vastikään julkaissut debyyttialbuminsa Ealán.

 

Hætta Isaksenin lisäksi yhtyeeseen kuuluvat tuottaja Daniel Eriksen (Alan Walker, The Wombats) ja rumpali
Aleksander Kostopoulos (Mari Boine, Moddi, Adjagas, Pil & Bue). 

 

Kuuntele ISÁK:ia:

 

Spotify

YouTube

SANČUARI

 

Sančuari on legendaarinen saamelainen folk/rock-yhtye, joka yhdistää modernia musiikkia ja joikua. Yhtye aloitti uransa jo vuonna 1984, ja sitä pidetäänkin vanhimpana yhä aktiivisena saamelaisena yhtyeenä.

 

Tänä vuonna Sančuari juhlii jo 35-vuotista taipalettaan, ja se julkaisi alkuvuodesta 2019 juhlavuoden kunniaksi uuden albumin, Sarvvagalba.

 

Sančuariin kuuluvat Heaika Hætta (laulu/joiku, kitara, syntikka) ja Svein Egil Oskal (laulu/joiku, syntikka), mutta heillä on mukanaan useita vierailevia muusikoita niin levyillä kuin keikoillakin. Sančuari on voittanut Áilluhaš-palkinnon vuonna 2000.

 

Kuuntele Sančuaria:

 

Spotify

YouTube

NIKO VALKEAPÄÄ

 

Niko Valkeapää on kansainvälisesti tunnettu pitkän linjan saamelaisartisti, jonka kappaleet nojaavat vahvasti saamelaiseen perinteeseen olematta kuitenkaan perinteisiä joikuja. Hänen musiikissaan kuullaan vaikutteita nykyaikaisesta popista. Valkeapää tunnetaan paitsi tarttuvasta musiikistaan, myös ainutlaatuisesta lavakarismastaan.

 

Valkeapää on voittanut Sámi Grand Prix-laulukilpailun kahdesti, vuosina 1994 ja 1995, sekä myös eurooppalaisten vähemmistökielten Liet-laulukilpailun vuonna 2004, jossa hänet valittiin myös yleisön suosikiksi. Hänen musiikkinsa on myös voittanut Spellemann- palkinnon ja kaksi norjalaista kansanmusiikkipalkintoa. Valkeapään uusin albumi Gáldu julkaistiin keväällä 2019.

 

Valkeapää on esiintynyt festivaaleilla ja konserteissa niin Euroopassa kuin Brasiliassa ja Japanissa asti. Ijahis Idjassa hän on esiintynyt aikaisemmin kahdesti, vuosina 2005 ja 2013.

 

Kuva: Julia Marie Naglestad

 

Kuuntele Niko Valkeapäätä:

 

Spotify
YouTube

KATARINA BARRUK

 

(c) Helleday Arts. 

 

Katarina Barruk on nuoresta iästään huolimatta jo vakiinnuttanut asemansa erityislaatuisena saamelaisartistina pohjoisen musiikkiskenessä. Barruk kirjoittaa ja säveltää itse omat kappaleensa, ja vaikka hänen tyyliänsä voisi kuvailla lähinnä tunnelmalliseksi popiksi, erottuu hänen musiikkinsa valtavirrasta ei vain improvisaatio- ja joikuelementtiensä, vaan myös siinä käytettävän kriittisesti uhanalaisen uumajansaamen kielen vuoksi. Barrukin musiikki käsittelee muun muassa rakkautta, menetystä sekä taistelua kielen puolesta.

Musiikin lisäksi uumajansaamen kielen esille tuominen ja elvyttäminen ovat Barrukille suuri intohimo. Kaiken tämän hän on perinyt äidinmaidossa – hän on hyvin musikaalisesta, uumajansaamea äidinkielenään puhuvasta perheestä. Barruk on tehnyt yhteistyötä Frode Fjellheimin kanssa; Fjellheim on sovittanut ja tuottanut hänen musiikkiaan. Hän työstää parhaillaan uutta musiikkia, sekä on bändinsä kanssa kiertueella ympäri Ruotsia ja Norjaa. Barrukin lisäksi yhtyeeseen kuuluvat Christo Stangess (basso), Arnljot Nordvik (kitara), Christer Jørgensen (perkussiot), Øystein Myrvoll (kosketinsoittimet) sekä Nils Johansson (miksaus).

Vuonna 2012 Katarina Barrukille myönnettiin Vuoden nuoren artistin palkinto Riddu Riđđu-festivaaleilla. Vuonna 2013 hän sai myös Vuoden nuorisopalkinnon Umeåssa vuosittain järjestettävällä Saamelaisviikoilla. Barruk esiintyy nyt ensimmäistä kertaa Ijahis Idjassa ja Suomessa.

 

Kuuntele Katarina Barrukia:

 

Spotify

YouTube

HALUAISIN

 

Runokonsertti Haluaisin yhdistää kiehtovalla tavalla runouden, lyriikan, joiut ja musiikin. Mukana ovat Niko Valkeapää, Ánná Káisá Partapuoli, Øystein Nilsen ja Inger-Mari Aikio.

 

Slam-runoilija Ánná Káisá Partapuoli on 25-vuotias ja kotoisin Ruotsin Sopperosta. Hän oli viime vuonna Riddu Riđđu -festivaalin vuoden nuori taiteilija ja sai Norjan Saamelaiskäräjien kulttuuristipendin. Slam-runous on uusi genre saamelaisessa kulttuurielämässä. 

 

Runoilija Inger-Mari Aikio on kirjoittanut kymmenen kirjaa saameksi, joista seitsemän on runokirjoja. Hänen runojaan on käännetty esimerkiksi espanjaksi, bulgariaksi, arabiaksi ja swahiliksi. Hän kiertää ahkerasti runofestivaaleilla ympäri maailmaa esittämässä runojaan. Runokonsertissa kuullaan eroottisia runoja hänen uusimmasta kirjastaan 69 čuoldda.

 

Laulaja Niko Valkeapää on julkaissut musiikkinsa lisäksi myös runokirjan joitakin vuosia sitten. Hänen uusin albuminsa puolestaan julkaistiin alkuvuodesta 2019. Niko on voittanut useita laulukilpailuita ja palkintoja ja kiertänyt konsertoimassa Brasiliassa ja Japanissa asti. Valkeapää on kotoisin Enontekiöltä.

 

Joikaaja ja maatalousyrittäjä Øystein Nilsen on koonnut Varangin alueen perinteisiä joikuja. Tämän lisäksi hän on kirjoittanut joiuille selitykset, jotta nykyihmiset oppisivat tuntemaan joikujen taustoja. Hän myös itse tekee joikuja vanhan tavan mukaan. Øystein asuu Uuniemessä.

MÁTTUT

 

Jauristunturin joikuja

 

Máttut-konsertissa Jauristunturin joikuja joikaavat Anna-Reetta Niemelä, Matias Niemelä, Petra Biret Magga-Vars ja Anna Näkkäläjärvi-Länsman. Janne Lappalainen on mukana soittamassa kielisoittimia ja perkussioita.

 

Konsertti toteutettiin ensimmäistä kertaa Marjanpäivillä maaliskuussa 2019. Konsertissa kuullaan Itä-Enontekiön joikuja sekä perinteisessä että uudessa muodossa.

 

WIMME SAARI / Agálaš johtin -tupakonsertti

 

Wimme Saari on jo yli 30 vuotta esiintynyt kansainvälisesti tunnettu artisti. Hän on luonut oman joikutekniikkansa, johon on yhdistänyt ambient-vaikutteita. Hän on saanut uransa aikana useita tunnustuspalkintoja, kuten Teosto-palkinnon ja vuoden kansanmuusikko-palkinnon.

 

Saamelaismuseo Siida järjestää Wimme Saaren Agálaš johtin -konsertin Siidan ulkomuseon Tirron tuvassa lauantaina 17.8.2019 klo 14. Konsertti on osa Ijahis Idja -tapahtuman ohjelmaa.

 

Lipunmyynti alkaa Siidassa viikolla 33. Lipun hinta on 15,00€, lippuja tarjolla rajoitetusti.

 

Kuuntele Wimmeä:

 

Spotify

YouTube

ANNA MOROTTAJA

 

Kuobžâ-Piäká Ánná, Karhu-Pekan Anna, Anna Morottaja on muusikko, joka taitaa joiku- ja livđeperinteen. Hän työskentelee musiikkitaiteilijana ja samalla elvyttää inarinsaamelaista vokaalimusiikkiperinnettä, livđeä. Anna on opettanut livđeä lapsille kielipesissä ja kouluissa sekä myös aikuisille työpajoissa.

 

Anna julkaisee Ijahis Idjassa debyyttialbuminsa. Levyllä hän esittää isotätinsä Anna Briitta Mattuksen arkistonauhoilla olevia perinteisiä livđejä, joiden aiheina ovat sukulaiset sekä eläimet ja linnut. Lisäksi mukana on hänen omatekemiänsä livđejä.

 

ARTICLE 3

 

Article 3 on Saamenmaan ainoa täysin naisista koostuva DJ-ryhmä. Ryhmässä on mukana neljä kulttuuritaustaista saamelaisnaista – Christina Hætta, Elle Márjá Eira, Sunna Nousuniemi ja Anne Henriette Nilut.

 

Nimi Article 3 viittaa YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevään julistukseen ja sen kolmanteen artiklaan, jonka mukaan alkuperäiskansoilla on itsemääräämisoikeus.

 

Article 3:n yksi kantavia ajatuksia onkin se, että alkuperäiskansoilla on itsemääräämisoikeus myös tansilattialla. Heidän soittamansa musiikki koostuu saamelaisesta ja muiden alkuperäiskansojen musiikista ympäri maailman. Valmistaudu tanssimaan!

AYDAR CHURUPOV

 

Tämän vuoden Ijahis Idjan alkuperäiskansavieras Aydar Churupov on Venäjällä Altain tasavallassa asuva telengit-kansanryhmän edustaja.


Hän on muusikko ja säveltäjä, joka taitaa myös perinteisen kai-kurkkulaulun. Churupov on lisäksi Altain kansansoittimien mestari, ja on osallistunut Muinaisen musiikin ja 500-400 eKr. ajalta peräisin olevan skyyttien harpun jälleenrakentaminen –hankkeeseen.