Anna Morottaja & Tallari
Nykyisin alle tuhathenkisen inarinsaamelaisyhteisön livđe poikkeaa kieleltään ja ilmaisultaan tunnetummasta pohjoissaamenkielisestä joiusta. Inarinsaamen kielen tavoin perinne miltei kuoli 1900-luvun aikana, mutta 2000-luvun alussa arkistoista löytyi erityisesti Anna Morottajan isotädiltä Anna Briitta Mattukselta tallennettuja livđejä. Anna Morottaja ryhtyi paneutumaan niihin ja julkaisi työn tuloksena viime vuonna historian ensimmäisen livđe-levyn.
Livđessä piirretään koko ihmisen tai joskus eläimen muotokuva pikemmin äänenkäytön kuin sanallisen tarinan keinoin. ”Minulle livđen keskiössä on tunne. Suvun livđejen oppiminen on rakentanut yhteyden ihmisiin, joita en koskaan ole tavannut”, Anna Morottaja kuvailee.
Konsertin ohjelma koostuu pääosin Anna Briitta Mattuksen livđeistä, joita taustoittavat tarinat niiden aiheina olevista ihmisistä. Perinteisesti livđet ovat säestyksettömiä, mutta Tallarin jäsenten laaja instrumenttiosaaminen ja tarkoin mietityt sovitukset tukevat upeasti perinteistä ilmaisua.
Kuobžâ-Piäká Ánná, Anna Morottaja, on inarinsaamelainen muusikko. Hän livđaa, joikaa ja laulaa. Musiikin tekemisen ohella hän kalastaa, marjastaa, tekee käsitöitä, hakkaa halkoja sekä opettaa inarinsaamen kieltä. Säästäväinen ja luontoa kunnioittava elämä on hänelle tärkeää.
Pelimannimusiikin kehdosta Kaustiselta käsin kansanmusiikkiyhtye Tallari on jo 35 vuotta pitänyt yllä suomalaisen juurimusiikin liekkiä sytyttäen arkistojen aarteet eloon ja luoden uutta.
Anna Morottaja
Instagram
Tallari
Spotify
YouTube
Facebook
Instagram