Ijahis Idja-alkuperäiskansojen musiikkifestivaalia juhlitaan Inarissa 14.-15.8.2026. Festivaali tuo Inariin laajan kattauksen saamelaismusiikin tähtiä. Viikonloppuun kuuluu musiikin lisäksi myös suopunginheittokilpailut, käsityömarkkinat sekä lapsille ja nuorille tarkoitettuja työpajoja sekä muuta ohjelmaa.

Perjantaina lavalle nousevat Suõmmkar, Wimme & Rinne, Jon Henrik Fjällgren sekä Mollet. Suõmmkarin konsertti on samalla heidän Peäccam da Paččjokk -albuminsa levynjulkaisukonsertti. Wimme & Rinne ovat odotettu kaksikko, jonka edellisestä Ijahis idjasta on ehtinyt vierähtää jo tovi. Jon Henrik Fjällgren on tuttu ja toivottu kasvo Inarissa ja Ijahis Idja saa kunnian toimia hänen elokuisen Suomen kiertueensa päätöspaikkana. Perjantai-illan rouheimmista soundeista vastaa Ruotsin puolen Saamenmaalta tuleva Mollet. Viime vuodet hiljaiseloa viettänyt bändi muistetaan legendaarisista Ijahis idja -keikoistaan – nyt he palaavat keikkalavoille ryminällä.

Lauantai-iltapäivän aloittaa Čuovvâd & Loiskis lapsille ja lapsenmielisille suunnatulla leikki- ja laulukonsertillaan. Sajoksen auditoriossa puolestaan kuullaan Teosto-palkintoehdokkainakin olleiden Niillas Holmbergin ja Pauli Lyytisen herkkää tulkintaa. Saamelaismusiikin uusimpia tuulia tavataan Talent Stagella, jonka artistit julkaistaan myöhemmin. Jo perinteeksi muodostuneet suopunginheittokilpailut järjestetään alkuillasta, jonka jälkeen ilta jatkuu musiikin parissa.

Luohti ja Livđe-konsertissa esiintyvät inarilainen Heli Aikio, vuotsolainen Milla Pulska ja karajokelainen John Mathis Utsi. Eteläsaamelainen Marja Mortensson  tunnetaan tunteikkaasta ja taianomaisesta esiintymisestään ja tarjoilee yleisölle ikimuistoisen konserttielämyksen. Mortenssonin jälkeen lavalle astelevat Piera Eira ja Johan Ivvar Gaup, tutummin EiGa. Kaksikko on noussut suuren yleisön tietoisuuteen Eiran voitettua vuoden 2025 Sámi Grand Prix kappaleellaan dálkkiid čađa. Festivaalin päätöskonsertista vastaavat tämän vuoden Áillohaš -palkinnolla palkitut Amoc ja Ailu Valle.

Lisäksi festivaalialueella on koko viikonlopun ajan tämän kesän ympäri Suomea kiertänyt Yleisradion Yle 100-bussi sekä Inarin nuorisotoimi yhdessä Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvoston ja De2-hankkeen kanssa. Ravintolapuolesta vastaa ulko- ja sisätiloissa ravintola Čaiju. Festivaalin aloittaa yhteistyössä Wilderness Hotel Juutuan kanssa järjestetyt torstai-illan etkot. Lavalle nousee silloin Sunna Utsi, jonka musiikissa yhdistyvät folk-pop, modernit pop-vaikutteet sekä elämänkokemuksiin, identiteettiin ja heräämiseen pohjautuva rehellinen ja tunteikas tarinankerronta.

Ijahis Idjan järjestävät Anára Sámisearvi ry, Saamelaiskäräjät, Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Saamelaisalueen koulutuskeskus sekä Saamelaismuseo ja luontokeskus Siida. Festivaalin yhteistyökumppani on Wilderness Hotel Juutua.

Lisätietoja:

Minna Lehtola

Tuottaja, Ijahis Idja-festivaali

Tel. 044 902 9295

minna.lehtola(at)samediggi.fi