Ijahis idja -alkuperäiskansojen musiikkifestivaali järjestetään 14.8.2021. Festivaali järjestetään tänä vuonna yksipäiväisenä.

Jon Henrik Fjällgren tähdittää festivaalia

Jon Henrik Fjällgren on yksi festivaalin pääesiintyjistä. Fjällgren tuli suuren yleisön tietoisuuteen voitettuaan Ruotsin Talang-kilpailun (eng. Got Talent) vuonna 2014. Sittemmin hän on myös osallistunut kolme kertaa Melodifestivalen-kilpailuun eli Ruotsin euroviisukarsintoihin sijoittuen toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi. Fjällgren on julkaissut kolme albumia. Tuorein single ”Hold my head up high” julkaistiin maaliskuussa 2021. Musiikin ohella Fjällgren voitti vuonna 2018 Ruotsin Let’s dance -kilpailun, joka vastaa Suomessa esitettyä Tanssi tähtien kanssa -formaattia. Jon Henrik Fjällgren on esiintynyt Ijahis idja -festivaalilla kerran aikaisemmin vuonna 2015.

Festivaalin toteutustapa vielä avoin

Festivaalijärjestäjien ensisijainen vaihtoehto on järjestää yleisötapahtuma Inarissa 14.8. Samaan aikaan suunnitellaan vaihtoehtoisia toteutustapoja kuten virtuaalifestivaalia. Festivaali tiedottaa järjestämistavasta alkukesästä.


Ijahis idjan järjestävät yhteistyössä Anára Sámisearvi ry, Saamelaiskäräjät, Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Kahvila Čaiju, Saamelaisalueen koulutuskeskus, Saamelaismuseo Siida ja Yle Sápmi.


Lisätietoja:
Tuottaja
Oula Guttorm
oula.guttorm(at)samediggi.fi
+358 40 667 4545